Jaakko Alasaarela on Diskoksen uusi valmennuspäällikkö
Julkaistu: 01.08.2022 10.20

Jaakko Alasaarela on Diskoksen uusi valmennuspäällikkö

Diskoksen uudeksi valmennuspäälliköksi on valittu Jaakko Alasaarela. Jaakko aloitti työnsä Diskoksessa 1.8. alkaen.

Jaakko on valmentanut kaudesta 2013 lähtien ja ollut mukana jääkiekkoilijoiden valmennuksessa U12-U20 ikäluokissa, jonka lisäksi hän on toiminut Kiinan olympiaprojektissa sekä erityislasten jääkiekon parissa. Viimeiset kolme kautta Jaakko on ollut JYP U16 ja JYP U18 ikäluokkien valmennuksessa sekä Jyväskylän urheiluakatemian jääkiekkoilijoiden fysiikkavalmennuksen parissa. Koulutukseltaan Jaakko on fysioterapeutti sekä terveystieteiden maisteri liikuntalääketieteestä. Opintojen aikana Jaakko on keskittynyt syventämään tietoaan lasten ja nuorten liikunnan ja urheilun vaikutuksista terveyteen sekä hyvinvointiin.

Jaakon omat terveiset Diskoksen pelaajille ja perheille:

"On hienoa päästä Diskokseen valmentamaan sekä kehittämään perinteikästä seuraa eteenpäin. Oman valmennustaustani sekä koulutukseni ansiosta uskon, että pääsen kehittämään lasten ja nuorten liikuntaa sekä jääkiekkoa eteenpäin uudessa työssäni. Diskoksella on tärkeä asema jyväskyläläisessä pelaajapolussa. Tuota polkua haluan vahvistaa sekä kehittää yhteistyössä seuran, valmentajien, pelaajien, toimihenkilöiden sekä yhteistyöseurojen kanssa. Itselleni tärkeitä arvoja lasten ja nuorten liikunnassa ovat yhdenvertaisuus, monipuolisuus sekä terveyttä edistävän liikunnallisen elämäntavan opettaminen lapsille ja nuorille. Laadukas urheiluseuran toiminta edesauttaa lasten ja nuorten hyvinvointia, minkä lisäksi pelaajilla on mahdollisuus kehittyä liikunnallisesti taitaviksi sekä mahdollisimman hyviksi jääkiekkoilijoiksi. Omasta puolestani haluankin kiittää seuraa tästä mahdollisuudesta sekä toivottaa kaikki halukkaat mukaan Diskoksen toimintaan."

Haluan koko Diskoksen puolesta toivottaa Jaken tervetulleeksi meidän tiimiimme. Hänellä on tehtävään sopivat arvot ja erittäin kova osaaminen. Odotamme innolla tulevaa kautta ja uusia tuulahduksia. - Pekka Vesterinen, puheenjohtaja.


Jaakon yhteystiedot:

puh. 040 734 0018

s-posti: jaakko.alasaarela@diskos.fi

Diskos Jyväskylä ry

Sykeraitti 7
40630 Jyväskylä

y-tunnus:1061742-6