Mikkelin Eloturnaus
Julkaistu: 25.08.2022 14.00

Mikkelin Eloturnaus

Diskoksen U14 osallistui viikonloppuna kahdella joukkueella Mikkelin Jukureiden järjestämään Eloturnaukseen. Ensimmäiset ottelut pelattiin molempien joukkueiden osalta turnauksen isäntiä vastaan. Jukureita vastaan pelattiin myös heinäkuun lopussa Jyväskylässä harjoitusottelut, joten turnauksen avausvastustajat olivat hyvin tiedossa. Kun edellisen viikonlopun pelit Raisiossa ja Porissa osoittivat Diskoksen olevan varsin hyvässä iskussa, ei voitot molemmista peleistä yllättäneet ketään.

Alkulohkojen toisella kierroksella vastaan asettuivat stadin jengit, AA-sarjassa Karhu-Kissat ja AAA-sarjassa REDS. Karhukissat on kohdattu Mikkelissä aikaisemmissa turnauksissa mutta REDS oli täysin uusi tuttavuus. Sen sijaan kun S-Kiekko on monesti koeponnistettu erittäin vaikeasti kaadettavaksi vastukseksi, sopi REDS-ottelusta odottaa kovaa vääntöä, sillä S-Kiekko ja REDS jakoivat voiton ensimmäisessä pelissä.

Vaikka Stadissa kaikki on bulimpaa ja valot kirkkaammat, osataan sitä böndelläkin teroittaa skrinnareita ja laittaa stagaan sopivasti erkkaa. Matsiinei siislähdetty sköndat byysissa staijailee vaan tiedostettiin, että hoki on hokii ja se voittaa kumpi skulaa paremmin ja laittaa useammin limppuu börsään. Ja niinhän siinä kävi, että Dise laittoi limpun börsään neljästi REDS:n jäädessä kahteen osumaan. Kun AA-sarjassakin Diskos kesytti toisessa ottelussa Karhu-Kissat oli molemmilla joukkueilla tässä vaiheessa jo paikka välierissä blakkarissa.

Päivän viimeiset ottelut venyivät varsin myöhäiseen ajankohtaan niiden alkaessa 20:00 ja 20:30. Liekö tällä vaikutusta mutta kumpikaan joukkue ei saanut tarjoiltua parasta pöytään. Tosin pitkä päivä oli vastustajillakin, joten syyksi se ei kelpaa sille, että molemmat joukkueet hävisivät alkulohkojen viimeiset ottelut. Molemmilla joukkueilla oli vastassa jo aikaisemmin mainittu S-Kiekko. Vastustaja varmasti sytytti etenkin AAA-sarjassa, sillä kyseinen joukkue vei kevään Mikkelin turnauksen finaalin nimiinsä Diskoksen nenän edestä rankkareilla ja U13-sarjakauden neljän parjaan joukkueen finaalissa passitti välierästä Diskoksen pronssiotteluun. AA-sarjassa myös S-kiekolla oli kahdesta ensimmäisestä ottelusta voitot ja paikka välierissä taskussa, joten molemmat joukkueet lähtivät otteluun samoista lähtökohdista. S-Kiekko oli tällä kertaa nälkäisempi ja vei voiton täpärästi maalin erolla. AAA-sarjassa S-Kiekolla oli puolestaan panoksena paikka mitalipeleissä. Paineen alla S-Kiekko kairasi myös tästä pelistä voiton samaisella maalin erolla. Tiukat kamppailut S-Kiekkoa vastaan saivat jatkoa.

Vaikka molemmat joukkueet olivatkin kolmesta alkulohkon pelistä voittaneet kaksi ja varmistaneet paikkansa sunnuntain välieristä, oli viimeisten hävittyjen pelien otteissa havaittavissa hieman huolestuttavia piirteitä. Jotain siis taas valmennukselle pähkäiltäväksi pitkäksi venyneen päivän päätteeksi.

Välierässä AA-sarjassa Diskos kohtasi Tapparan. Diskos oli avauserässä erittäin vahva onnistuen maalinteossa kertaalleen ja heti toisen erän alussa uudestaan. Mutta ei ollut Diskoksesta kuitenkaan Tapparan tylsyttäjäksi, sillä tamperelaiset painoivat viimeisen kuuden minuutin aikana kiakon kolmesti ylämummoon ja kuittasivat finaalipaikan kirvelevästi yhden maalin erolla. Hyvä muistutus Diskokselle, että pelit pitää pelata loppuun asti.

AAA-sarjassa välierävastustajaksi tiensä raivasi Karhu-Kissat. Vaan eipä ollut Diskoksesta Kissojen kesyttäjäksi tällä kertaa ja myös AAA-sarjan välieräottelusta käteen jäi tappio. Pelin painopiste oli vahvasti Karhu-Kissojen päädyssä mutta maalintekopelin voittaa enemmän maaleja tehnyt joukkue ja harvoista paikoista huolimatta siinä onnistui paremmin helsinkiläiset. Loppunumerot 3-1 Karhu-Kissat viimeisteli tyhjään maaliin. Näin ollen molempien joukkueiden tiet veivät prossiotteluun.

Kuinka ollakaan AAA-sarjassa Diskokselle tarjoutui jälleen uusi mahdollisuus ottaa mittaa S-Kiekosta seinäjokelaisten hävitessä myös oman välieränsä. Diskos ei kuitenkaan enää saanut kaivettua riittävää taisteluilmettä ja S-Kiekko voitti ottelun selvin lukemin 4-0. Seuraavan kerran Diskos pääsee yrittämään S-Kiekon kaatamista marraskuun alussa U14 AAA alkusarjassa, joten kovin pitkään ei revanssia tarvitse odottaa.

Myös AA-sarjan pronssiottelussa olivat vastakkain Diskos ja S-Kiekko. S-Kiekko tuli otteluun selvästi valmiimpana ja karkasi jo 2-0 johtoon aivan pelin alkuminuuteilla. Diskos oli kuitenkin päättänyt, että tätä peliä ei hävitä. Eikä hävinnyt. S-Kiekko pidettiin aisoissa kahdessa maalissa ja vastaavasti varsinaiseen hurmioon yltänyt Diskos maalasi peräti viidesti. Huikea nousu kahden heikon ottelun ja etenkin välierätappion jälkeen. Kaulaan pujotettiin turnauksen päätteeksi pronssiset mitalit ja joukkue palkittiin myös komealla pokaalilla.

Mikkeliin lähdettiin kovin odotuksin. Niin kuin urheilussa yleensä aina tahtoo käydä, saatiin tälläkin kertaa justiinsa sen verran kuin ansaittiin eli AA-joukkue taisteli hienosti kolmanneksi AAA-joukkueen jäädessä niukasti mitalien ulkopuolelle.

Kokonaisuutena turnaus oli, jälleen kerran, hieno kokemus. Paljon saatiin oppia, osittain myös kantapään kautta. Kauden alku on ollut varsin vauhdikas, joten muutama lepopäivä turnauksen jälkeen oli paikallaan. Mutta sittemmin joukkue on jo palannut arkisen aherruksen pariin.

Tässä tilanteessa on vain yksi suunta ja se on eteen päin, sanois Juti!

Diskos Jyväskylä ry

Sykeraitti 7
40630 Jyväskylä

y-tunnus:1061742-6